Värikkäitä sadepäiviä Suomessa

Sateenvarjot törmäilevät toisiinsa hämyisillä kaduilla. Rämmin joka aamu yliopistolle joko luennoille tai kirjastoon, mutta sade ei yllättäen haittaa. Vaikka koko viikko on ollut harmaa, voin silti ihastella värikkäitä sateenvarjoja ja kumisaappaita. Kesä lämmittää vielä rinnassa, en ole ehtinyt ikävöimään Zirjeen takaisin kun alku on ollut niin vauhdikas. Rauhallinen hyvä olo ja rentouminen pysyvät kuitenkin mukana sen kummemmin niitä ajattelematta. Ivania toki on ikävä, onneksi kotona odotti McGregor.

Aloitin kesän ciao buongiornoista innostuneena italian alkeet. Ihan vaan harrastukseksi. Muuten kursseja ei kovin paljon olekaan (suhteellista, silti enemmän kuin useilla muilla).

En tiedä jatkanko blogia täällä myös syksyn. Miksei, ehkä Suomi-arjestanikin löytyy inspiraatioita (jos pystyn pitämään koulun aisoissa niin että luovaa aikaa jää). Ja niin tosiaan, jos ei jo käynyt selväksi, on kiva olla kotona.

Yksi kirjoitus kesältä puuttuu vielä, naputtelen sen tänne kunhan jaksan. Pysykää kuulolla.

Huippuhetkiä

Viimeinen työpäivä tuli ja meni. Ostin läheisen kylän leipomosta pieniä herkkuja omalle toimistolleni ja muutamalla muulle jonka kanssa tuli kesän aikana vietettyä töissä aikaa. Pikkuleivokset olivat menestys ja maksoivatkin vain alle parikymppiä kun tilasin niitä noin 15 hengelle. Voi kunpa voisin tuoda niitä mukanani myös tuliaisiksi.

Samana päivänä saman tien kotiin päästyäni Hullu Serkku soitti ja lupasi viedä minut Ljubljanaan, jonne Ivan oli mennyt jo aikaisemmin päivällä. Kyydin ehtona oli kiipeäminen matkan varrella olevalle Nanos-vuorelle (1313 m). Suostuin, miksei, juna maksaisi ja kestäisi kaksi tuntia. Olin myös halunnut kiivetä vuorelle jo jonkin aikaa katseltuani sitä nyt muutaman kuukauden. Kello löi melkein seitsemää, tiesin että pimeä laskeutuisi tunnin päästä, ystäväni tiesi että vuorelle kiipeäminen kestäisi tunnin ylös ja toisen alas. Lähdimme silti.

Vuori itsessään on todella kaunis. Metsävyöhyke, vaaleaa kalliota, kivikkoa, ruohomättäitä. Kiipeilymielessä nämä kaikki eivät ole yhtä kauniita: metsä tiputtaa rinteille liukkaita syksyn lehtiä ja osa valkoisista kivenlohkareista on irtonaisia ja muodostaa villejä ansoja ylös haluaville. Pienet kivet lipesivät jalkojen alla kun kiipesimme jyrkkää polkua ylös. Rinne muuttui vaikeammaksi mitä ylemmäksi pääsimme, en uskaltunut katsoa alas etten menettäisi tasapainoani. Hain turvaa niukasta kasvillisuudesta ja pyyhin multaisilla sormilla hikeä otsalta. Hullu Serkku sanoi myöhemmin, että kiipesin hyvin ensikertalaiseksi. Totta puhuen, en uskaltunut jäädä hetkeksikään paikalleni rinteeseen lepäämään, sillä pelkäsin valuavani alas jos vauhti yhtään hiljenisi.

Vaikka kaikki vaaran merkit olivat ilmassa, selvisimme reissusta onnellisesti naarmuitta. Alas tosin tultiin pelkässä kuunvalossa, joka jossain muussa tilanteessa olisi saattanut olla todella romanttista. Nyt kuitenkin siristelimme silmiämme yrittäessämme selvitä kompastumatta alas valitsemaamme polkua, oksat takertuivat hiuksiin, kivet lipesivät alta ja juuret virittyivät maahan valmiiksi kamppaamaan huolimattoman kulkijan. Jokainen kuun säde oli kiitoksen arvoinen.

Alhaalla painelimme suoraan ensimmäiseen majataloon. Kiipeilykaverini päätti ehkäistä mahdollisen vilustumisemme, jonka hikisenä tuulisella vuorella heiluminen helposti aiheuttaisi. Niinpä hän tilasi kaksi snapsia ja kehotti juomaan pohjanmaan kautta. Tyhjennän lasin ja vääntelen epäuskoisena naamaani, olen juuri juonut myrkkyä. Kotitekoinen 50% viina on jopa Nanosta pahempi haaste.

Kuinka viikunoita syödään?

Näin opettaa appiukko: Etsi puusta iso viikuna. Sen tulee olla pehmeä ja turpea. Viikunan pohjassa olevan aukon on hyvä olla vähän laajentunut, siitä tietää että hedelmä on saanut tarpeeksi vettä. Jos aukosta kuitenkin näkyy nestettä, on oltava varovainen, sillä viikuna saattaa olla silloin ylikypsä eli käynyt. Löydettyäsi hyvän viikunan, halkaise se käsin kahtia. Syö hedelmän sisus suoraan kuorista, mutta jätä kuoret syömättä. Lopetettuasi syömisen katsele ympärillesi näkyykö anoppia. Jos ei, heitä kuoret kukkapenkin taakse. Jos näkyy, vie kuoret kompostiin.

Lomalla

Vaikka työpäivät täällä venyvät usein kymmentuntisiksi, olen kuin lomalla. Nukun hyvin, syön hyvin, en stressaa. Opiskelen huomaamattani sloveenia ja italiaa, käyn lenkillä ja katson elokuvia. Minulla on aikaa. Usein vielä perjantai-iltapäivänä en tiedä mitä viikonloppu tuo tullessaan. Minulla ei ole minkäänlaista ohjelmaa. Yhtäkkiä arkinen elämäni on täynnä tyhjää, ja minä rakastan sitä.

Jäljellä on kolme viikkoa. Odotan innolla myös kotiinpaluuta, palan halusta nähdä uudet ja vanhat perheenjäsenet sekä ystävät. Myös kouluun on kiva palata. Saan keskittyä kiinnostaviin aiheisiin, nyt kun lähes kaikki pakolliset kurssit on suoritettu. Lisäksi olen inspiroitunut uusista harrastuksista, ja päättänyt pyhittää niillekin aikaa koulutyön lomassa.

Ennen Suomen-lomaa olin maissa, koska olin yksinäinen. Suuressa porukassa ihmiset unohtavat usein puhua englantia, ja minä istun hiljaa ja kuuntelen ymmärtämättä mitään. Kaipasin kovasti ihmisiä joiden kanssa jutella – jutella mistä tahansa. Täällä saan usein kuulla, että joskus on parempi etten ymmärrä kaikkea. Ehkä niinkin, en tiedä kuinka alaluokkaisia jotkut jutut ovat, mutta useimmiten haluaisin ymmärtää kaiken: pienet hiljaiset sanat, äyskäisyt, arkiset kommentit sekä suuret keskustelut.

Yksi kuitenkin jaksaa ymmärtää kiukunpuuskiani. Hän tietää, että turhaudun koska en ymmärrä. Se ei haittaa. Se on väliaikaista. Päiväunet ovat edelleen kultaa.

Olen täynnä unelmia ja toiveita.

Matkustaja?

Milloinkaan odottanut Suomeen paluuta yhtä kovin.

Kuvia!

Laiskanlainen kun olen ollut, eivät kesän kuvat ole paljon päässet näytille. Nyt on aika korjata asia, eli tässä muutamia kuvia tutuista ja uusista jutuista!

Työmatkan varrelta. Vuoren seinämästä on lohjennut aikain saatossa paloja muodostaen sydänkuvion suoraan erään kylän yläpuolelle.

Vietin erään iltapäivän Triesten keskustassa. Paluumatkan Opicinaan asti kuljin vanhalla ratikalla. Trieste-Opicina raitiovaunu matkusti ensimmäisen matkansa vuonna 1902 ja on edelleen sekä paikallisten että turistien suosiossa. Reittiin kuuluu jyrkkä mäkiosuus, jonka nousemiseen ratikka tarvitsee ylimääräistä apua. Niinpä jokaisen nousun aikaan pieni resiina kytketään ratikan taakse antamaan lisäpuhtia. Tuona iltana kuljettamamme oli puheliaalla tuulella, ja pysäytti ratikan kesken matkan hypätäkseen hetkeksi ulos juttelemaan vastaantulevan ratikan kuljettajan kanssa. Viva la Italia.

Triesten kuuluisa vanha piazza Unita.

Trieste sijoittuu Adrianmeren rantaan ja nousee ylös läheisille kukkuloille. Vuosisatojen ajan kaupunki on ollut merkittävä kohde monille kaupankäyjille ja hallitsijoille.

Slovenian pääkaupunki on pieni mutta sympaattinen. Myös pöllömuori ja -vaari vierailivat Ljubljanassa.

Lauran lehmänaapuri hengailee aitauksen ainoan puun varjossa..

Dolina Glinšičen vesiputous

Novo Mesto eli Uusikaupunki sijoittuu joen varrelle. Aluetta kehutaan kovasti, mutta matkalaiset eivät juurikaan huomanneet erityistä merkillepantavaa, vaikka kaupunki ihan nätti onkin.

Piran on yksi Slovenian harvoista rantakaupungeista. Hiekkaa ei ole, mutta turisteja riittää silti. Kaupunki on kuuluisa kapeista kaduistaan, eikä rantabulevardikaan ole hullumpi.

Škocjanske jamen eli läheisten luolien ympäristössä on upeat maisemat.

Tämä kuva on Povirista. Se uusi paloauto, tiedättehän.

Oma maajussi paras jussi.

Kesäpäivän seisauksen aikaan joka talon portin pieleen kiinnitetään niityltä kerätty kimppu pitämään poissa pahat henget. Saman iltana jonkin pellon laitaan on iskettävä tuore oksa, jotta kesän sadosta siunautuisi hyvä.

Puutarha ei koskaan lakkaa ihastuttamasta.

Bongaa kissa!

Tie kylään. Tien varrella kasvaa muun muassa valtavia saksanpähkinäpuita ja pottuja.

Päikkärit on kivemmat kaverin kanssa.

Näin mummu opetti laittamaan metsämansikat. Me teimme samallalailla, ja mansikkaolki oli hieno kunnes Ivan tiputti sen lattialle.

Kesän alussa pihakatoksen ruusu kerskaili komeudellaan

Rajat auki! Hanat auki!

Ajatuksia liikkuvuudesta.

Suomi sijaitsee maailman laidalla. Maantieteellisen ydin-periferia-mallin mukaisesti Suomi on periferiaa, kaukana keskuksista. Taloudellisen ydin-periferia-mallin mukaan Suomi on semi-periferia, koska tuotanto on jokseenkin yksipuolista, ja osa tuotannosta (metsäteollisuus) on alkutuotantoa.

Maantieteellisesti Suomi on turvallinen maa. Se sijaitsee keskellä mannerlaattaa, eli tuhoisista maanjäristyksistä ei ole pelkoa. Suomessa ei myöskään ole hyökyaaltoja, hirmumyrskyjä, maanvyörymiä tai vaarallisia tulvia. Joskus pimeinä talviaamuina kuitenkin mietin, ovatko ihmiset riskialueilla onnellisempia. Taivaan täydeltä tulee räntää, on kylmää ja märkää eikä kukaan katso silmiin. Vaihtaisivatko ympärivuotiseen auringonpaisteeseen tottuneet ihmiset ilmastonsa tähän hyytävään turvallisuuteen, vai jäisivätkö he sittenkin kotiin, vaikka naapurissa köhii pieni tulivuori?

Suomessa on maabrändiryhmän ponnistuksista huolimatta vain rajallinen määrä turisteja. Suomessa nähdään vähän ulkomaalaisia, ja niitä jotka sinne eksyvät, onnitellaan hienosta ja eksoottisesta valinnasta. Lomailijat ovat kuitenkin eri asia kuin pysyvästi Suomeen muuttavat ulkomaalaiset. Maahanmuuttajat, mamut, kalskahtavat vaarallisesti suomalaisten korvissa. Suomalaiset eivät kuitenkaan ymmärrä, että sijainti maailman laidalla itse asiassa pitää maahanmuuton varsin kohtuullisissa rajoissa. Niiden, jotka valittavat ulkomaalaisista, tulisi enemminkin olla vain tyytyväisiä siihen, että maahanmuuttajia on näinkin vähän.

Minä ylitän joka päivä Slovenian ja Italian rajan työmatkallani. Minua ei ole koskaan pysäytetty. Vasta täällä olen oppinut ymmärtämään, mitä Schengenin sopimus todella tarkoittaa. Kukaan ei kysy passiasi, kun vaihdat maata yhtä helposti kuin radiokanavaa. Ja vapaa liikkuvuus todella liikuttaa ihmisiä. Rajalla näkyy paitsi slovenialaisia työmatkalaisia, myös kaikenkarvaista raskasta liikennettä, unkarilaisten perheautoja ja saksalaisia asuntovaunuja. Aamuisin rajan läheiset huoltoasemat ovat täynnä linja-autoja, joista nousee väsyneen näköisiä romanialaisia. Romania ei täysimääräisesti noudata Schengenin sopimusta, mutta saa toki silti EU-maana kuljettaa kansalaisiaan vapaasti muihin EU-maihin. (Alle kolmen kuukauden oleskelua varten toisessa EU-maassa tarvitaan ainoastaan voimassaoleva henkilötodistus.)

Olen usein aamuisin huoltoasemalla Sezanassa odottamassa kyytiäni Triesteen, ja voin samalla tarkkailla Italiaan suuntaavia matkalaisia. Toiset lähtevät lomalle, toiset etsimään parempaa elämää. Italia on kuuluisa maa, Etelä-Euroopan Amerikka, jonne monet haluavat.

Myös Sloveniassa on hyvä ilmasto ja sillä on hyvä sijainti. Se on kuitenkin pieni, nimetön ja maineeton maa. Kukaan ei ymmärrä haluta sinne. Vähän niin kuin turvalliseen periferia-Suomeen.