Ensimmäinen työviikko on nyt takana. Tehdas, jossa työskentelen on valtava. Ja koneet, joita siellä valmistetaan ovat myös valtavia. Ja näiden koneiden osia kutsutaan nimillä, joita en ymmärrä. Ja minun hommani on myydä näitä osia. Ensimmäisen viikon kotiläksy on siis pikakurssi siitä, kuinka moottorit toimivat.
Tehdas on aikaisemmin ollut moottereita valmistava italialainen valtionyritys, ja näiltä ajoilta juontuu myös tehdasalueen nykyinen nimitys Motori Grandi, Suuret Moottorit. Kun ydintoiminta on liittyy kiinteästi koneisiin, ei ole ihme, että suurin osa toimihenkilöistä on insinöörejä. Kuuntelen tarkasti pomoni selitystä sylintereistä, kampiakseleista ja kiertokangista enkä ymmärrä yhtikäs mitään. Samalla ihmettelen kunnioittavasti suurimpia koneita, joita olen eläissäni nähnyt. Nämä moottorit ovat niin valtavia, että ne saavat käyntiin niin valtamerilaivat kuin voimalaitoksetkin. Löydän itseni harmittelemasta, etten aikoinaan mennyt insinööriopintoihin.
Toimiston puolella kaipaan toisenlaisia taitoja. Kaikki puhuvat italiaa ja voi luoja, he puhuvat paljon. Kuuntelen toimiston oven läpi käytävällä käytävää jatkuvaa keskustelua, jossa puhuvat vaihtuvat, mutta puhuminen ei taukoa. Mietin kuinka heillä riittää niin paljon asiaa. En ymmärrä kuin tervehdykset ja muutaman satunnaisen sanan sieltä täältä, mutta kaikesta naurusta päätellen italialaiset ovat hauskoja tyyppejä. Lisäksi he eivät tunnu ottavan turhaa stressiä asioista, jotka eivät mene suunnitelmien mukaan. Saapuessani maanantaina töihin minulle sanottiin, ettei tietokoneeni ole vielä valmis. Pomoni sanoi, että saattaisi mennä muutama päivä ennen kuin pääsisin aloittamaan työt, ja kehotti ottamaan seuraavaksi päiväksi kirjan mukaan. Viikon aikana luin yhden kirjan, neljä naistenlehteä, kolme työpaikan omaa julkaisua ja investointienteko-ohjeita, harhailin useamman tunnin ympäri valtavaa tehdasaluetta, arkistoin ja lajittein vanhoja laskuja ja toivoin, että jotain tapahtuisi. Perjantai-iltapäivällä vihdoin ilmoitettiin, että tietokoneen voisi hakea.
Ensimmäinen viikko oli pitkä, mutta lupaava. Olen tutustunut jo joihinkin työkavereihin, eli tiedän mistä etsiä kahviseuraa. Toimistossa työskentelee myös kaksi suomalaista naista, jotka ovat 0lleet ensimmäisellä viikollani suuri apu käytännön asioissa. Toivon, että huomenna tietokone on oikeasti käyttövalmis, ja voin aloittaa työt.
Ai niin, ja mitä tulee italialaisten tyyliin ja ulkonäkökysymyksiin, stereotypiat pitänevät paikkansa. Kaikki ovat huoliteltuja, ja hiukset, kynnet ja kengät ovat siistit. Omaksuin nopeasti ensimmäisen italialaisen tavan toimistopukeutumisessa: italialaiset eivät käytä sukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti