Pörinää, surinaa, siritystä, sirkutusta, liverrystä. Koneen murinaa ja haravan rahinaa. Naarmuja, hikeä, silmäniskuja, marjoja jäätelökulhossa.
Tänään siirreltiin heinäpaaleja uuteen varastoon. Olin mukana logistisena ja loogisena apuna, eli istuin traktorin apukuskin paikalla miettimässä missä järjestyksessä paalit kannattaa ottaa ja välillä myös vähän pyörittelemässä paaleja, jotta ne sai helpommin piikkeihin kiinni. Sen jälkeen nuori isäntä lähti kääntelemään niitettyä heinää ja minä sain jatkaa vadelmapensaissa. Vattufirman palveluksessa työskentelee lisäkseni kaiken maailman kuoriaisia ja hämähäkkejä, mutta yritämme pysyä poissa toistemme vastuualueilta, ja toistaiseksi olemme siinä kohtalaisesti myös onnistuneet. Lounasaikaan aputyttö häärii köökin puolella, ja iltapäivällä pellon reunassa haravoimassa kaadettua heinää paremmin paalaimen ulottuville. Vadelmaan tahriintuneet housut, olkihattu, heinää kengissä ja kuuma auringon paiste.
Tällaista tämä on. Maatalon elämää. Ajattelin tänään, että olen kuin hyvinvointikeskuksessa. Töitä tehdään, mutta joutilaiden kuukausien jälkeen sekin tuntuu vain hyvältä. Haravaan tarttuminen tuntuu luontevalta, ja on ihanaa kun työn jälki näkyy heti. Lisäksi erityistä tyydytystä saan katsellessani kun paalain imaisee itseensä heinäjuovan, ja sylkäisee paalin ulos puhtaalle pellolle. Työ on niin siistiä ja järjestelmällistä, että hykertelen. (Työmiesten siisteys onkin sitten ihan toinen juttu; iltaisin saa jännittää onko sääreen piirtynyt ruskea sukan raja rusketusta vaiko silkkaa likaa...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti