Yhteenveto

Slovenia, Slovenia, Slovenia. Kolme viikkoa kului niin kovin äkkiä, varsinkin kun oli jo ehtinyt asennoitua jäämään koko kesäksi. Niin vain sitten yllättäen auennut rahapalkkainen toimistotyö (ja erityisesti sen kautta muiden haaveiden mahdollistaminen joskus tulevaisuudessa) veivät tytön kesken kaiken takaisin Suomeen. Sloveniaan palataan kyllä vielä, varmasti, pitkäksikin aikaa. Joka vierailulla puolituttuihin tutustuu aina vain paremmin, sloveeninkieliset arkipäiväiset keskustelut alkavatkin yhtäkkiä aueta ja paikat alkavat käydä tutuiksi. Tiedän nyt, mikö pelto on nimeltään Bobovce, mistä Reka-joki saa alkunsa ja mistä rauniosta löytyy kyyn pesä.

Bled (viime kevään kuvasaldoa)

Paluu Suomeen ja kuvioiden muuttuminen tapahtui niin nopeasti, että pään selvittäminen vaati hieman hiljentymistä. Yritän miettiä mitä on jäänyt kertomatta. Syntymäpäiväjuhlia tuli ja meni, yhdet erikoiset varpajaisetkin oli, ruokapöydässä oli kesäkurpitsaa monin eri tavoin valmistettuna, anopin kanssa punoimme salaisia suunnitelmia isännän läheneviä kuusikymppisiä varten, heinää kaatui, kastui, ja kuivui, rekka-autot täyttyivät paaleista ja tallin hevoset esittivät juhlanumeron naapurikylän vaunukisoissa. Merivesi Italian Duinossa oli hyytävän kylmää, kissa löysi leikkikaverin, serkkutytön uutta poikaystävää huudatettiin, joku kadotti kännykkänsä, toinen ilmoittautui golfkurssille ja jalkapalloa katsottiin aina kun ehdittiin.

Nyt kotona katselen haikeana, kuinka haravan tekemät rakot peukaloissa hiljalleen paranevat ja sortseista tulleet rusketusrajat jäävät piiloon toimistovaatteiden alle. Päivät soljuvat vaivattomasti, mutta sydän sykkii vielä jonnekin muualle.

Vapaapäiviä

Sataa sataa ropisee, vapaapäivä on! Parina päivänä on ollut nyt sateita ja öisin ukkosmyrskyjä. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että heinä on märkää eikä sitä kannata leikata. Ensimmäisenä vapaapäivänä suuntasimme rajan yli Italiaan, Opicinan kaupunkiin pienelle maisemakävelyllä. Opicina sijaitsee Triesten yläpuolella, ja näkymät alas satamakaupunkiin ovat viehättävät. Trieste onkin aina mielestäni ollut parhaimmillaan kaukaa katsottuna...

Seuraavana päivänä vierailimme Skočjanin luolastossa, joka sijaitsee ihan lähellä omaa kyläämme. Luola on paljon Postojnaa pienempi, mutta vähän viihtyisämpi ja mukavan kompakti. Voisi sanoa, että juuri oikea määrä, mitä jaksaa tippukiviluolaa katsella. Parasta visiitissä oli ulostulo luolasta verheään karstilaaksoon, jonka pohjalla Reka-joki virtaa.

Sloveniassa on helppo tehdä monipuolisia päiväretkiä, sillä etäisyydet ovat erittäin lyhyitä. Niinpä suuntasimme seuraavaksi lounaalle rantakaupunki Izolaan, jossa ravintola Bujol tarjoilee päivittäin tuoretta kalaa. Pyysin jotain tarjoilijan suosituksesta ja sain lautasellisen pieniä friteerattuja sinttejä, maukkaita kylläkin.

Kun peltolaisten vapaapäivä on yleensä tosiaan yhtä kuin sadepäivä, parhaat slovenialaiset aktiviteetit kuten patikointi eivät tule kysymykseen. Siksipä mekin viimein paremman puutteessa lähdimme loppupäiväksi Italian puolelle uuteen ostoskeskukseen etsimään pojalle lenkkitossuja.

Trieste Opicinasta katsottuna

Izolan satama

Izolan vanhaa kaupunkia

Slaščičarna eli herkkula

Voi banaani!

Izolassa asiaan kuuluu syödä isoin torttu, Izolanka

Kylillä

Kylässä on noin 20 taloa, 10 hevosta, jonkin verran kanoja, muutamia koiria, lukuisia kissoja ja satunnaisia possuja. Nuorin asukas kaksi kuukautta, vanhin talo 1700-luvulta.

Tikapuita pitkin taivaaseen, talikolla takaisin

Kirsikat kasvavat korkealla puun yläoksissa, joten piirakantekijän matka vie ylöspäin. Tikkailla tasapainoilu ei ole helpointa kovassa tuulessa, mutta korin pohjalle tipahtelee silti tarpeeksi leivontaa varten. Piirakka on namia, mutta työläs: kaikki kivet on poistettava ennen leivontaa. Kirsikoiden jälkeen on vadelmien vuoro, ne ovat kasvaneet viikossa valtaviksi. Illalla ne pääsevät Suomen mummun perinteiseen tapaan tehtyyn marjamaitoon (marjoja, maitoa ja sokeria).

Sadonkorjuun ja lounaan jälkeen on jälleen heinähommia, mutta tällä kertaa oman pihan nurmikko. Se on päässyt kasvamaan valtavaksi talon miesten ollessa viettämässä aikaansa pelloilla. Nuori herra kokeili pitkään nurmeen lepakkomiehen tekoa ja tekikin melko hyvää jälkeä.

Gotham farm

Aikaisemmin on ehkä ollut puhettakin, pihapiirissä on siis myös talli ja kymmenisen hevosta. Lantaa tulee sen mukaisesti. Tallitytöt siivoavat karsinat puhtaiksi, mutta usein joku talon pojista saa ajaa lantakuormallisen traktorilla tunkiolle. Tänään nuoremman veljeksen ralli peltotiellä aiheutti kuorman pomppaamisen lavalta tielle. Kesätyttökin sai siis vihdoin perinteisimmän maatalon työkalun, talikon, käteensä. Paskaduuni, kirjaimellisesti, mutta nuortaparia lähinnä nauratti. Temppu se on tämäkin.

Valkokaulus, sinikaulus, heinähattu

Yksi peltotöiden parhaista puolista on työvaatetus. Kun ei koskaan oikein kauluspaidassa ole viihtynyt ja totta puhuen siistit farkutkin ovat vähän epämieluisat, niin on ihanaa pukeutua töihin kerrankin rennosti. Tyylittömät mutta käytännölliset urheilusortsit ja vanha kauhtunut t-paita ovat juuri oikea asu haravanheiluttajalle, eikä kukaan katso pitkään, sillä muiden vaatteet ovat yhtä lailla vaatekaapin pohjan löytöjä.

Suuri hattu on osoittautunut vuoden parhaaksi ostokseksi

Iso paalain hajosi, joten tänään tehtiin vain pikku kuutioita (25kg)

 

Haukat kiertelivät yllämme päivällä

Paalari paalasi paaleja...

Onnellisen työpäivä

Pörinää, surinaa, siritystä, sirkutusta, liverrystä. Koneen murinaa ja haravan rahinaa. Naarmuja, hikeä, silmäniskuja, marjoja jäätelökulhossa.

Tänään siirreltiin heinäpaaleja uuteen varastoon. Olin mukana logistisena ja loogisena apuna, eli istuin traktorin apukuskin paikalla miettimässä missä järjestyksessä paalit kannattaa ottaa ja välillä myös vähän pyörittelemässä paaleja, jotta ne sai helpommin piikkeihin kiinni. Sen jälkeen nuori isäntä lähti kääntelemään niitettyä heinää ja minä sain jatkaa vadelmapensaissa. Vattufirman palveluksessa työskentelee lisäkseni kaiken maailman kuoriaisia ja hämähäkkejä, mutta yritämme pysyä poissa toistemme vastuualueilta, ja toistaiseksi olemme siinä kohtalaisesti myös onnistuneet. Lounasaikaan aputyttö häärii köökin puolella, ja iltapäivällä pellon reunassa haravoimassa kaadettua heinää paremmin paalaimen ulottuville. Vadelmaan tahriintuneet housut, olkihattu, heinää kengissä ja kuuma auringon paiste.

Tällaista tämä on. Maatalon elämää. Ajattelin tänään, että olen kuin hyvinvointikeskuksessa. Töitä tehdään, mutta joutilaiden kuukausien jälkeen sekin tuntuu vain hyvältä. Haravaan tarttuminen tuntuu luontevalta, ja on ihanaa kun työn jälki näkyy heti. Lisäksi erityistä tyydytystä saan katsellessani kun paalain imaisee itseensä heinäjuovan, ja sylkäisee paalin ulos puhtaalle pellolle. Työ on niin siistiä ja järjestelmällistä, että hykertelen. (Työmiesten siisteys onkin sitten ihan toinen juttu; iltaisin saa jännittää onko sääreen piirtynyt ruskea sukan raja rusketusta vaiko silkkaa likaa...)

Maailman paras kesätyö

Täälläpä ollaan! Viime hetkiin asti kuvioita sekoiteltiin oikein olan takaa, mutta nyt Sloveniaan on joka tapauksessa saavuttu ja jäädään ainakin hetkeksi. Ensi viikko näyttää sitten miten työkuviot Suomessa kehittyvät ja onko paluu sittenkin elokuun sijaan jo parin viikon päästä. Sitä ennen keskitytään kuitenkin hmm... kukkiin? 

Köynnösruusu uhkuu alkukesän romantiikkaa..

... melkein jo liioitellen.

Tuvan uusi puoli pintaremontissa

Päivän päätyö: poimi vadelmia jotta voidaan laittaa niitä jätskin päälle. Yes ma'am.

Kesäkurpitsat ovat vasta viisitoistasenttisiä nassikoita, mutta siitä huolimatta jo erinomaisen makoisia!

Kasvi kuin lapsi: iloisesti rönsyävät versot ei tiedä mihin tarttuisivat matkallaan ylös

Unohdun katselemaan maisemaa, ohoh, olen onnellinen?