Ljubljana. Ensikertalaisella menee kieli solmuun yrittäessä lausua ääneen pienen pääkaupungin nimeä. Kaupunki, joka on kuuluisa muun muassa kukkulan päällä lepäävästä linnastaan ja kolmesta sillasta, jotka vieretysten ylittävät kaupungin läpi risteilevän Ljubljanica-joen. Kaupunki, jonka keskustaa vartioi kuuluisa kuollut runoilija, jonka nimeä en edes tiedä. Kaupunki, jossa Paolo Coelhon Veronica päätti kuolla muttei kuollutkaan. Kaupunki, jossa minulla on asunto, jossa on kerrossänky. Kaupunki, jossa odottaa seuraava uusi alku.
Uudet alut ovat ihania ja niin täynnä mahdollisuuksia, että sydän meinaa pakahtua. Ainut ikävä puoli niissä on, että niihin aina raahaa mukanaan oman vanhan itsensä hyvine ja huonoine puolineen. Niinpä juoksija minussa odottaa suuren Tivoli-puiston tutkimista, kieliharrastaja sloveenin alkeiskurssia ja herkuttelija jokirannan kahvilan unikonsiemenleivonnaisia. Ja vaikka tyttöystävä minussa odottaakin kerrossängyn vaihtamista parisänkyyn, kirotut levottomat jalat suunnittelevat jo matkoja Kroatian punamultaisiin rannikkokaupunkeihin ja itsenäisyysmaljan nostamista Prištinassa.
Ehkä tämä uusi alku sisältää kuitenkin myös jotain oikeasti uutta. Pysähdyn.
Jospa tällä kertaa näkisi todella missä on, sen sijaan että näkisi missä kaikkialla muualla voisi olla. Tämän ei tarvitse olla viimeinen pysäkki, mutta ainakin hetkeksi uskaltanee pysähtyä täysin ja nauttia.
Kuulostaa aivan mahtavalta.
VastaaPoista