Vihdoin perillä!

Venetsiaan päästyä oli pakko heittää villapaita reppuun. Ivan oli ajoissa, auton mittari näytti 28 astetta. Aamun herätys oli ollut tarpeeksi aikainen ja matka tarpeeksi pitkä, jotta väsy iski kun vihdoin neljän maissa paikallista aikaa saavuttiin perille. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että pihan puutarha on puhjennut upeaan kukkaloistoon sitten viime näkemän, ja vihannestarha ja hedelmät alkavat olla syömävalmiita. Kävimme heti testaamassa kirsikkapuun, josta taisi tulla uusi paras ystäväni. Talo vaikutti samalta kuin aina, tutulta ja aivan liian isolta. Pöydällä odotti muutama kanelon, rullattu lätty, jotka perinteisesti täytetään kinkulla ja juustolla. Vierasta varten yksi oli täytetty pelkällä juustolla.

Ensimmäisenä iltana, kuinkas muutenkaan, oli syntymäpäiväjuhlat. Nyt vuosia täytti poikien serkku Petra. Paikalle saapui neljä perhettä, yhteensä 15 henkeä. Koska sää oli kaunis, pöytä oli katettu pihalle. Tällaisten juhlien menu on perinteisesti yksinkertainen: lihaa, juustoa ja vihanneksia. Tällä kertaa pääruokana tarjoiltiin pieniä pihvejä ja lihatikkuja nimeltä čevapčiči. Pelkäsin, että kasvissyöjän olisi tyytyminen yksinkertaiseen vihreään salaattiin, mutta sen lisäksi pöytään ilmestyi myös tomaatti-sipuli-sekoitus, paistettuja perunoita ja grillattua kesäkurpitsaa. Jälkiruoaksi synttärisankari oli taikonut muhevan tiramisun.

Slovenialaisten sukukokoontumiset poikkeavat koko lailla suomalaisista. Ensinnäkin, niitä on hyvin usein. Toiseksi, näissä tapaamisissa kaikki ovat äänessä ja kuka tahansa voi saada koko porukan remahtamaan nauruun. Perinteistä suomalaisen ryhmän roolijakoa, jossa (noin suurin piirtein) yksi on johtaja, toinen hauskuttaja ja kolmas huolehtija, on vaikea sovittaa näihin ihmisiin. En vielä tiedä mistä ihmiset yleensä keskustevat, sillä ymmärrän vasta satunnaisia sanoa sieltä täältä, mutta ilmeisesti aiheena voi olla mikä tahansa arkinen tai erikoinen. Tärkeintä on huomata kuitenkin se, että kaikki uskaltavat puhua ja tunnelma on välitön.

Alkumyllerrys on nyt ohi, tänään päivä on ollut jo rauhallisempi. Aamulla kävimme ruokaostoksilla ja kirjastossa, josta löytyi onneksi kirjoja myös englanniksi. Luonaaksi valmistimme paistoksen nimeltä burek, joka koostuu ohuista taikinalevykerroksista, joiden väleihin upotetaan kermaa ja juustoja. Seuraavaksi olisi kai syytä etsiä jonkinmoinen lenkkipolku...

Kiitos ja näkemiin ja tervetuloa

Äm oo ii moi muutan huomenna Sloveniaan. Paljon täällä onkin jo ollut meteliä ennen kuin edes päästiin pääkallopaikalla. Lento lähtee aamulla Helsingistä Venetsiaan, nyt on sanottu hyvästit likoille, siskoille, McGregorille ja huomenaamuna viimein myös iskälle ja äitille. Toivottavasti Ivan ehtii ajoissa lentokentälle vastaan. Se seuraa tänään Manu-Barcelona -matsia ja aikoo lisäksi juhlia polttareitaan. Siis ennen kuin emäntä saapuu. Jostain syystä tällainen keksintö ei yhtään yllätä. Se pöljä.

Nevermind the weather

Today I was awoken by giant rain drops hitting the window ledge. I love this peaceful sound when I know I can stay inside the whole day. Summer rain is awesome. I have heard the summer rain in Slovenia many times turns into a great thunder storm. That's scary. But I don't mind. The important thing is I get to wake up next to him for three months and nobody has to go home.

My daily dose

I'm a coffee junkie. Two or three cups in the morning, the same in the afternoon, and if I'm hanging out with my user-friends, I might easily have some additional cups along the day.

I'm well aware of the situation. I cannot really start a day without coffeeing up first. I still don't think the problem is that serious. I rarely OD. And if I do, the shaking and accelerated heart beating will be gone by the evening, or at the latest after some restless night sleep.

I'm also proud of myself for winning the battle of mix-usage. There were times when I couldn't enjoy my daily dose without some other highly addictives, that is, chocolate. Spending most of my time in the university, the whole thing was made way too easy. The cafeteria is one minute walk away from the library. University is a dangerous place for coffee junkies, and not only because of the easy supply. Socialising is unavoidable, and you usually hook up with friends that are alike. And when your only reference group consists of other junkies, you lose the touch of normal dosage. Furthermore, we all know where most of the university students end up after abusing the cheap cafeteria for years: office. The heaven of free coffee.

In Slovenia things might get tricky. I don't know the best junk or reliable dealers. They have different brands, not to mention to multitude of nameless nothing-telling coffee shops. Besides, they don't use the equipment I'm used to. Either they have French press coffee makers or tiny stove top espresso makers. The latter is also known as Moka pot. For a Finnish speaker, this unintentional word play is quite telling.

The problem with these devices is the size. Some of them are only capable of producing one cupful. One! The slovenians love to gather together and eat, and usually also have some coffee afterwards. You would think they have the stuff for getting the whole bunch coffeed. Yet, I've been in gatherings, where they shared the content of one of these minimakers among several people. That was less than half a cup per person. Disgrateful. Of course, I said nothing since I didn't wanna reveal any signs of addiction.

The positive thing is, I might have found a user-friend there, too. I've seen a sparkle in his eye when Godness Caffeina was mentioned.

We'll see how things turn out. Now I better rush back to my pot.

Courage is being scared to death, but saddling up anyway

Today I got the final blessing for the work I was hoping to have during my summer stay. Now everything is set and it's time to book a flight.

I try to convince myself this is not a big deal. Just another visit to a strange place. Just some more time away from home. Just some more time with him. No decisions have to be made based on the summer.

Of course I am excited.

And I'm freaking out.

For starters: meat and vegetables

First of all, I am a woman and he is a man. Even that would be enough to cause major troubles. For example, he likes to keep things simple. He likes to have rational arguments for everything. All the cute things, or cheesy stuff as he would probably say, are a definite no-go. Me, on the other hand, well, I am just a girl. I can deal with more complex issues, even though they seem to make no sense. I have irrational feelings and definitely, I think public kissing is awesome.

And there is much more. Food is a good example. He eats mostly meat, in addition to some pasta, cheese and bread. Everything with a vegetable label on it is forbidden in his life-long diet. Of course then, I am a vegetarian.

I can frankly admit that I haven't been blessed with any talent in music or sports. People who ask me to sing usually don't ask the second time. I have a guitar in my room, mainly for decoration. What comes to sports, my hands are totally useless. He says they exist only for decoration, too. A neat example is, he stopped playing table tennis with me because I was so terrible at it.

He, in turn, plays accordion, piano, guitar and probably all the other instruments there are, whether or not he knows them from before. Also sports are his life companion. Sometimes I think football is his real name. Yet there is something I where I can beat him. Ice skating. I would love to forget I've been doing that for 20 years and he maybe twice.

In addition to all of this, I'm Finnish and he is Slovenian.

Luckily, not all the likes are dependent on gender, hobbies or nationality. We absolutely love to nap. Anywhere, any time. Once we took a nap under a tree in a public park. Napping is the same for both of us. It's golden.

Perhosia vatsassa

Se on pikkuriikkinen kylä, jossa asuu 92 asukasta. Se sijaitsee Sloveniassa, aivan Italian rajalla. Kylässä ei ole minkäänlaisia palveluita - lähimmät löytyvät pikkukaupungista muutaman kilometrin päästä. Talot ovat valtavia ja niissä asuu monesti useamman sukupolven väkeä yhdessä. Kylää ympäröivät pellot ja metsät. Viinitarhoja, viljaa, hedelmäpuita, marjoja ja kasvimaita on tarpeeksi tekemään kylästä kausittain omavaraisen. Kylässä kaikki tuntevat toisensa ja suurin osa ihmisistä on toisilleen myös sukua. Yhteisöllisyys on itsestäänselvyys. Esimerkiksi vuosittain jokaiselle kyläläiselle järjestetään syntymäpäiväjuhlat, jonne kaikki sukulaiset ja ystävät kokoontuvat, ja jossa emäntä tarjoilee alkupalat, lihaa ja makean jälkiruoan.

Kylän keskellä, tai paikallisten mukaan ylikylällä, on suuren suuri valkoinen rapattu kivirakennus. Rakennus on hevosenkengän muotoinen. Sen toisessa päässä on iso varasto, jonne mahtuvat niin traktorit kuin heinäpaalejakin. Varastoa seuraa talli, jossa asuu 12 hevosta, joiden ääni kantautuu öisin hiljaisen pihan poikki sisälle asti. Tallin vieressä on autokatos. Katoksen jälkeen hevosenkenkä kaartuu, ja kaarteessa on ensimmäinen ihmisasumus. Kaksikerroksisessa ja monihuoneisessa asunnossa asuu Nona, isoäiti. Nona on jatkuvasti hajamielinen, mutta hyväntuulinen. Hänen asuntonsa jälkeen, hevosenkengän toisella sivulla, alkaa päärakennus. Keittiö, ruokasali, olohuone, juhlasali, neljä makuuhuonetta, neljä kylpyhuonetta ja työhuone ovat vain osa nelihenkisen perheen kotia. Ullakko on täynnä aarteita, ja kellarista löytyvät pöytätennis- ja biljardipöydät, viinit ja ruokavarastot. Ihan hevosenkengän päässä on vielä toinen autotalli, ja pitoja varten, tietysti, grillikatos.

Tämä hevosenkenkä on minun tuleva kesäasuntoni.