Italian ja Slovenian rajan tuntumassa, Val Rosandran laaksossa, on pieni kylä. Slovenialaiset tuntevat saman alueen paremmin nimellä Dolina Glinščice – lisäksi paikalliset italialaiset käyttävät yksinkertaisesti alueesta nimitystä Dolina. Miksi laaksoa sitten ikinä kutsuukin, sen vetovoima on kaikille sama. Aurinkoisina päivinä kapea kylänraitti täyttyy autoista, joiden matkustajat hamuavat virkistymään. Kylän perukoilta löytyy suora pääsy laakson keskellä virtaavaan matalaa jokeen, jonka kylmä vesi herättää kuumimmassakin paisteessa. Joen vartta kulkee kivinen polku, joka johdattaa puiden varjossa joen törmille. Lapsiperheet pysähtyvät ensimmäisille kalliolle ja päästävät pienimmät kahlaamaan viileään veteen. Polku jatkuu metsikössä, risteilee ylös ja alas, saa välillä vierelleen äkkijyrkän reunan ja kuljettaa seikkailunhaluiset etsijät kauemmas tavallisimmista sunnuntaiuimareista. Olemme kävelleet parisenkymmentä minuuttia lievää nousua, kunnes pojat viimein pysähtyvät. Edessä näkyy elegantti, vähävetinen vesiputous. Tästä kohtaa matka jatkuu suoraan alas. Laskeudumme jyrkkää kivistä rinnettä kukin tyylillään, ainoana tyttönä kesämekossa ja sandaaleissa saan osakseni monta huolehtivaa vilkaisua. Hiki otsalla ja pohkeet hellinä pääsemme vihdoin alas putouksen luo. Vesi laskeutuu kalliota pitkin luonnonaltaaseen, joka on tarpeeksi syvä aikuistenkin uida. Hengähdämme hetken kalliolla ennen kuin pulahdamme kylmään veteen. Putous ei ole voimakas, joten voimme uida ylhäältä putoavan kirkkaan vesivirran alle. Aurinko paistaa pilvettömällä taivaalla, ja ympärillä avautuu karun kaunis luonto. Laitan silmät kiinni ja hengitän raikasta ilmaa. En haluaisi olla missään muualla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti