Viime perjantaina lähdimme maan itäpuolella Mariboriin syntymäpäiväjuhlille, ja yövyimme tuttaviemme luona maalla maissipeltojen ja auringonkukkien keskellä. Koko seutu oli kertakaikkisesti ihastuttava. Majapaikkamme, sininen kaksikerroksinen tupa loisti loivassa rinteessä kukkien ja hedelmäpuiden keskellä kuin iloisessa sadussa. Talon naapuritontilla asustaa kymmenisen lehmää, jotka auringon paahtaessa ahtautuivat pihan ja pellon rajalla kasvavan valtavan tammen varjoon. Lehmien elämää tarkastellessamme söimme iltapalan ja kohotimme juhlasankarin kunniaksi lasilliset kuohuviiniä ennen lähtöämme kaupungin sykkeeseen. (Mariborissa, Slovenian toiseksi suurimmassa kaupungissa, on noin 100 000 asukasta.)
Keskustassa päädymme kellariin. Lauran tuttava on omistanut paikan jo 11 vuotta, ja ajan myötä hämärästä huoneesta kerrostalon pohjalla on muodostunut ystävien suosima ajanviettopaikka. Ensinäkemältä kellari vaikuttaa rähjäiseltä huoneelta, jonne joku on raahannut muutaman ajan pehmentämän nahkasohvan ja kuluneen matalan pöydän ehkä kortinpeluuta varten. Silmän tottuessa hämärään ympäriltä alkaa havaita myös yksityiskohtia. Seiniä kiertävät yksinkertaiset kapeat lautahyllyt. Hyllyillä jonottavat erilaiset tyhjät olut-, viski- ja vodkapullot, eikä kahta samanlaista ole. Joillain hyllyillä huojuu epäjärjestyneissä pinoissa vanhoja CD-levyjä, ja seinillä hyllyjen yläpuolella on mielenkiintoisia kuvia. Likaiset ja rispaantuneet tähtikuvioiset liput muistuttavat entisen Jugoslavian ja vanhan Slovenian ajoista ennen maan itsenäisyyttä. Punaisessa lipussa on sirpin ja vasaran lisäksi kommunismiprogandaa uhoava teksti ”Kaikki proletaarit yhdistykää!”.
Ikäiseni slovenialaiset nuoret syntyivät kommunistiseen Jugoslaviaan. Kommunismin aikaan kaikki oli erilaista. Monen mielestä ihmiset olivat silloin onnellisempia. Systeemi kun oli mikä oli, ei kaupasta saanut kaikkia mahdollisia kulutushyödykkeitä kuten nykyään, mutta ihmisillä oli silti tarpeeksi. Toiset koittivat viekkaasti hyötyä järjestelmän aukoista, kuten ne opiskelijapojat, kuljettivat salaa pieniä määriä farkkuja maahan rajan takaa Triestestä, ja myivät ne hyvällä voitolla. Farmarihousujen lisäksi kortilla oli myös kahvi, ja lähimpänä rajaa asuvat toimittivat sitä säännöllisesti syvemmällä sisämaassa asuville sukulaisilleen. Tapa on jäänyt elämään, ja edelleen tuttavien luokse kylään mentäessä on monilla kahvipaketti kainalossa.
Katse harhailee vanhaan kuvaputkitelkkariin, jossa pyörii Herrasmiesliiga. Television vieressä päätyseinän hyllykössä on isomonitorinen pc ja sellaiset kolmen CD:n vaihtajastereot, joita perheet ostivat vielä kymmenen vuotta sitten. Viereisellä seinällä roikkuu ilmakivääri. Lattialla pöydän alla on kanistereissa juomavettä. Seinään kiinnitetystä tyhjästä Pringles-purkista on tehty juomakuppisäilö, jonka pohjasta vetämällä saa uuden puhtaan muovimukin. Tyttöjen kuvia tässä poikamiesboksissa on myös paljon, ja yksi niistä on liimattu irvokkaasti kuppitelineen kylkeen.
Yhden sohvan takana kohoavat kunniakkaasti pahvista taiteillut hahmot. Steven Seagull esittää vakavanaamaista poliisia ja David Hasselhoff vanhaa kunnon Mitch Buchannonia. Minulle kerrotaan, että kuvat on yksitellen paloina printattu ja liimattu pahveihin. Chuck Norriskin olisi haluttu tänne, mutta Chuck Norrista ei voi printata.
Seinältä löytyy kuitenkin vielä muita sankareita. Ilmakiväärin alapuolella poseeraa Tito kuulemma tyypillisessä 60-luvun asennossaan kyynärpää pöydällä ja käsi leuan alla. Monet kiittivät töiden riittävyydestä tätä koko Jugoslavian sankaria. Toki järjestelmän luonteella oli oma osuutensa, sillä koska tehokkuus ei ollut tärkeää ja kilpailu ei pakottanut karsimaan kustannuksia, töitä riitti usealle. Kuulen, että Titon ansioksi luetaan myös perheiden suuren suuret kotitalot, joiden rakennus mahdollistettiin lainarahoilla, jotka alun perin oli saatu Yhdysvalloilta ja Neuvostoliitolta.
Isosta jääkaapista tarjoillaan olutta. Väkeä saapuu jatkuvasti lisää, ja pieneen kellarihuoneeseen on pian ahtautunut 12 synttärisankarin ystävää. Luulen, että kommunismin aikaan ihmisten onnellisuuteen vaikutti eniten sosiaalisuus. Kun työ tai menestyminen eivät voineet olla etusijalla, perhe ja ystävät sen sijaan olivat. Yhteinen ajanvietto oli tärkeää. Vaikka markkinatalous ja kapitalismin tuoma yksilöllisyys ja menestymisentavoittelu alkavat jo näkyä lähes joka alalla, on maassa edelleen rippeitä sosialistisesta järjestelmästä.
Tässäkin kellarissa toimii tuttu slovenialainen periaate: kaikki mikä on pöydällä on yhteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti