Välitiedote

Kesäkuussa annettiin kämppä pois, heinäkuussa oltiin onnellisia Amerikassa, elokuussa kaikki on vielä auki. Minne seuraavaksi?

ABC Slovenian jatkokurssi

Havainnot lainatusta kotimaasta jatkuvat...

Juha löytyy Sloveniassa keittiöstä. Kyseessä ei olekaan poika, vaan keitto. "Mama kuha juho" = äiti tekee keittoa.

Kimppakyyti on oiva apuväline korvaamaan hidasta ja reikäistä julkista liikennettä. Suosittu nettisivusto Prevoz (https://prevoz.org/) mainostaa nopeampia kyytejä kotiin: yksityishenkilöt voivat laittaa sivuille tarjouksen automatkastaan, esimerkiksi Ljubljana - Maribor 6.6. klo 16 5 €. Näin kulut jaetaan, sosiaaliset saavat seuraa, ja matka taittuu paljon nopeammin kuin sympaattisilla mutta vallan hitailla junilla tai pikkukylissä pysähtelevillä linja-autoilla.

Lolita on kaupungin paras kakkupaikka.

Herkullisten kakkupalojen lisäksi Lolita tarjoilee muun muassa keksejä, jälkiruokia ja sokerisia kummituksia.

Mlekomat eli maitomaatti tarjoaa kaupunkilaisille tuoretta maitoa suoraan aamulypsyltä.

Mlekomaatista löytyy käyttöohjeet kolmella eri kielellä.

Maitomaatti tarjoaa ostajalle myös maitopullot.

Ne eli ei, tarkoittaa lauseen lopussa eikö, ne?

Ooo! Tätä huudahdusta kuulee, kun tuttavat tapaavat toisiaan. Jos kyseessä on perheenjäsen tai muu usein tavattu tuttu, huudahdus on lyhyt ja matala: oo Matej! Jos taas kyseessä on henkilö, jonka viime tapaamisesta on jo aikaa, huudahdus pitenee ja ääni nousee: ooo Simon! Mitä kauemmin ystävän tapaamisesta on kulunut, sitä pidempi huudahdus. Kun palaan Sloveniaan kuukausien tauon jälkeen, saan vastaani kuorollisen huudahduksia oooooooo Taru!

ABC Slovenia aloittelijoille

Flora ja fauna jaksavat yllättää: löysimme niityllisen valkoisia narsisseja.

Kevään aikana on kuin huomaamatta tullut tehtyjä pieniä havaintoja ympäröivästä yhteiskunnasta, luonnosta ja ihmisistä. Yritän avata tässä muutamia satunnaisia huomioita aasta iihin. Loput aakkoset löytyvät seuraavissa teksteissä.

Asunnon lainaaminen kaverille tai sukulaiselle on ihan ok. Jos lähdemme pois Ljubljanasta viikonlopuksi, saattaa Ivan tarjota kämppää sen ajaksi lainaan toisaalla asuvalle kaverille. Miksikö? Jotta kaveri saisi vaihtelua. Jos pikkuserkku tarvitsee yösijaa kaupungissa, annetaan avaimet käteen vaikka emme olisi kotona. Slovenialainen ajatusmalli "kaikki mikä on pöydällä on yhteistä" pätee pienellä variaatiolla opiskelijoiden asuntoihin: kaikki missä on pöytä on yhteistä.

Burek on bosnilainen herkku. Alkuaan muslimien ruokana yleistynyt rasvainen piirakan ja pasteijan sekoitus tarjottiin uskonnon vuoksi vain juustotäytteellä, mutta nykyään se on saatavissa myös lihaversiona. Burek on suosittu niin Bosniassa, Kroatiassa kuin Sloveniassakin, ja saatavissa jokaisesta leipomosta ja snägäristä. Parasta yöaikaan makkaraperunoiden korvikkeena.

C on eri kirjain kuin Č. Ensimmäinen lausutaan ts, toinen tsh.

Čevapčiči on toinen perinteinen balkanilainen herkku. Se muistuttaan pitkälti alakoulussa tikun varressa tarjottuja kepakkoja. Lihapötköä kehuva hype nousi eräänä iltana niin suureksi, että kasvissyöjäkin puraisi palasen - tosin vain todetakseen ettei se ollut sen arvoista.

Drive-in apteekki palvelee... ihmisiä, jotka eivät jaksa jonottaa lääkkeitään sisätiloissa.

Etäisyydet Sloveniassa ovat omaa luokkaansa. Muuttaminen omasta kylästä poikaystävän kylään 30 tai 100 kilometrin päähän on todella merkittävä muutos nuoren tytön elämässä, ja suuri haaste monille. Paikalliset erot eivät ehkä ole suuria, mutta yhteisöllisyys omalla alueella sitäkin vahvempaa. Monet palaavat opiskelujen jälkeen kotiseudulleen. Erilainen ajatusmalli etäisyyksistä näkyy  myös matkustettaessa maan sisällä. Työmatkana 40 kilsaa on slovenialaisten mielestä todella paljon. Kolmen tunnin automatka maan toiselle laidalle on suuri ponnistus. Mieleni tekee monesti sanoa, että teillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä on olla oikeasti kaukana.

Ivanin kotikylässä on perinteenä vappusalko ja kylän yhteiset vappujuhlat.

Fanta tarkoittaa Sloveniassa paitsi limonadia, myös kahta poikaa. Sloveenin kielen erikoisuutena on duaali, mikä tarkoittaa sanojen erilaista taivuttamista silloin, kun tekijöitä on kaksi. Esimerkiksi näin:

Fant je = (yksi) poika on

Fanta sta = pojat ovat (kaksi poikaa)

Fanti so = pojat ovat (kolme poikaa tai enemmän)

Gora tarkoitta sloveeniksi vuorta ja on usein käytetty termi ulkonaliikkujien kesken. Sloveniassa on erinomaiset mahdollisuudet patikointiin, maastopyöräilyyn, suunnistukseen ja juoksuun, ja verheitä vuoria ja kukkuloita myös hyödynnetään paljon.

Bohinj on yksi kuuluisimmista ulkoilualueista. (Kuva (c) Salla)

Lumet pakenevat vuorilta vuolaina virtoina. (Kuva (c) Salla)

Lumi ja vihreät puut taistelevat vuorilla vielä paikkoitain kevään herruudesta. (Kuva (c) Salla)

Hintataso Sloveniassa on Suomea halvempi ja näkyy ainakin ruoassa ja juomissa, mutta esimerkiksi vaatteet ja asumiskustannukset eivät ole paljon alhaisempia. Keskipalkka on noin 900 €/kk.

Iwce (lausutaan suurinpiirtein Juutse) on Ivanin lapsena saama lempinimi. Slovenialaiset rakastavat lempinimien antoa, ja vääntävät sen usein henkilön oikeasta nimestä. Nimeä taivuttamalla tai siihen päätteen lisäämällä saadaan nimestä helposti muoto, joka tarkoittaa pientä: suomalainen vastine Iwcelle olisi siis pikku-Ivan. Lempinimien muodostamisessa on ulkomaalaisen oltava kuitenkin tarkkana. Esimerkiksi nimestä Martin väännetty Martincek ei tarkoita pikku-Martinia, vaan sisiliskoa.

Pikku-Juutse kasvaa isoksi, mutta lempinimi säilyy.

Elämää kaduilla ja muita ohimennen tehtyjä havaintoja

PUUH, alkoi sähköpostiviesti, jonka mukana lähetin ohjaajalleni valmiin gradun. Kun uppoudun, niin uppoudun. Mutta nyt se valmis. Tutkielman viimeistelyn aikana on kerinnyt käydä vieraita, ohitettu kuin huomaamatta vappu ja saatu kaikki puut ja pensaat täyteen lehteen. Koska tällä hetkellä pää on edelleen täysin tyhjä ja graduponnistelujen jälkihyöryissä, on parasta kertoa menneitä tarinoita kuvilla.

Vanhassa kaupungissa on tullut vierailtua vihdoin useammin, kun Janina siskoineen Itävallasta ja pikkusisko Suomesta saapuivat vierailuilleen. Kuvassa antikvariaatin ulkomyyntipöytä.

Kun tämä kuva otettiin, olimme ulkona sortseissa. Kevääseen liittyy täällä kummallinen fiilis: ilma on lämmin kuin keskikesällä, mutta puut paistavat vielä paljauttaan. Ulkona kulkiessa tuntuu jatkuvasti, että jotain on pielessä.

Gradun valmistuminen tuntuu siltä kuin käteen olisi lyöty Vapaudut vankilasta -kortti. On ihanaa juoda halpa cappuccino keskustassa miettimättä mitään muuta kuin katujen elämää. Ljubljanan katutaide kulkee laidasta laitaan: se on provosoivaa, poliittista, söpöä tai sitten ihan vaan Ron Weasley.

Eniten olen bongaillut Ponimafia-nimimerkillä signaaraavan taiteilijan sympaattisia eläingraffiteja.

"It's never too late to have a happy childhood", Ponimafia kertoo.

Tämä on myös yksi suosikkejani, graffiti lähellä legendaarista kimppakämppä Foto Katjaa.

Ottaisitko tatuoinnin tästä liikkeestä? Ohikulkiessani nakit jaksaa aina naurattaa! Samalla mietin usein mitä Erikalle kuuluu toimistoon. Linkki kaverin ja nakkien välillä on tietty muste. :)

Kierrätyskäytännöt Sloveniassa vaihtelevat kaupungeittain, ja Ljubljana yksinkertaistaa lajittelun seuraavasti: yleiset roskat, bio ja pakkaukset. PAKKAUKSET?!

Kun kevät sitten kukkii, se kukkii.

Naapurit.

Tämä puu näkyi suoraan keittiön ikkunasta, jonka takana istuin päivittäin gradun ääressä. Vihdoin on aikaa mennä ulos!

Ljubljana 20 let's go astetta

Bograc eli riistaa, sikaa ja nautaa, perunoita, sipulia, valkosipulia ja mausteita.

Arpa toi tiimiini Majan (vasemmalla) ja Jozin (oikealla) ja kolme muuta poikaa.

Ruokaan ei Ivanin onneksi tullut vihanneksia.

Huisia, että viime kirjoituksesta on kulunut jo kuukausi!

Maaliskuu meni siis gradupainissa ja koti-Suomessa lomalla, huhtikuu on kulunut kai ennen kaikkea hämmentyneissä ja sekavissa fiiliksissä. Vain muutama päivä Sloveniaan palaamisen jälkeen Ison Reissun suunnitelmat menivät jälleen kerran uusiksi. Ivan ei onnistunut saamaan Work&Holiday-viisumia Uuteen-Seelantiin ja koko matkan budjetointi pojan osalta paukkui puhki. Muutama päivä eri vaihtoehtoja ja turhautuneita tunteita vaihdettuamme päätimme vihdoin, että yhteinen reissu typistyy heinäkuuksi jenkeissä. Siitä eteenpäin jatkan yksin.

Tätä ajatusta sulatellessani kulutan nyt päiväni lukemalla graduartikkeleita ja iltaisin jatkamalla harrastusten parissa: tanssi ja kielet ovat säiden lämmettyä saaneet kaverikseen lenkkeilyn.

Viime viikonloppuna vierailimme maan itäosissa Lendavassa Leo-vuositapaamisessa (Ivan on jäsen) ja muun muassa kokkasimme arvalla vedetyissä ryhmissä bograč-lihapataa avotulella. Ryhmähenki oli lämmin ja päivä mukava. Kaiken kaikkiaan viikonloppu kylpylähotellissa ventovieraiden kanssa on menestys. Vaikka Leo ei ehkä kaikista omin järjestöni olekaan, oli silti piristävää tavata uusia ihmisiä ja sosiaaliset leot ovat siihen tarkoitukseen varsin passeli ryhmä.

Jos vielä säästä puhutaan, niin kerrottakoon sen verran että kelit ovat todella lämmenneet kuluneen viikon aikana niin paljon että farkut tuntuvat tuskaisilta. Elohopea on kohonnut useana päivänä 20 asteeseen, ja sainpa on vähän väriäkin pintaan lenkkeillessäni toissapäivänä hihaton toppi päällä. Kevättakkikausi jäi kahteen viikkoon ja seuraavaksi täytynee jo hankkia joku mekko. En pane pahakseni, vaikka osa minusta kovasti kaipaakin tulvavesiä.

Patty cake!

Kääk. Gradun palautukseen on kahdeksan päivää, ja tämä aikataulu pitkälti määrittää näiden päivien tahdin. Paljon mitään ei siis ole ehtinyt tapahtua word-tiedoston ulkopuolella, ja vaikka mielelläni kertoisinkin työn etenemisestä ja ongelmista, säästän teidät siltä.

Sen sijaan liitän videon, jonka kuvasimme edellisellä tanssitunnilla. Videolla tanssii opettajaparimme viimeksi opettelemaamme kuviota. Ja heh, kuten videolta kuulee, opettajamme pitää tunnit englanniksi. Vain ja ainoastaan siksi että kurssilla on yksi mamu. Kun opettaja ilmoitti opetuskielestä ja sen syystä ensimmäisellä tunnilla, nostin käteni pystyyn virheen merkiksi ja pyysin muulta luokalta anteeksi virnistellen, puna poskilla. "They hate you already", kiusasi Ivan. Joka tapauksessa kaikki tanssikaverini (swingissä on tapana vaihdella partnereita) ovat olleet hyvin mukavia. Yhteinen kielemme on kuitenkin rytmissä one-two, three-four, rock step, patty cake!

Ikävän kiedon tanssiin, sen puen sanoiksi vieraalla kielellä

Eilen alkoi vihdoin sloveenin alkeiskurssi. Ensimmäisen oppitunnin asiat olivat jo tuttuja, olenhan täällä rampannut kohta neljä vuotta ja perustervehdykset ovat tarttuneet kulkijaan väkisinkin. Joka tapauksessa on kiva, että vihdoinkin saa jotain omaa. Lähden kotoa ja menen sinne, minne vain minulla on asiaa. Minullakin on oma elämä.

Toinen oma pieni herkkuni on satunnaiset tapaamiset naapurikahvilassa tuttujen tyttöjen kanssa. Kyse ei ehkä vielä ole syvästä ystävyydestä, mutta varmasti ainakin molemmin puolisesta hyödystä. Tyttö, jonka aikanaan tapasin Ivanin kautta, otti yhteyttä hiljattain ja pyysi tapaamista, sillä hän halusi virkistää nuupahtanutta englannin kielen taitoaan. Tapaamiseen hän toi mukanaan pari muuta vanhaa tuttua, ja vietimme erinomaisen illan jutellen niitä näitä. Sovimme tapaavamme viikoittain englannin opiskelun merkeissä. Olen iloinen saadessani seuraa - erityisesti tyttöseuraa - mutta nautin tapaamisista paljon myös siksi, että seura on hauskaa ja sydämellistä. Varmuuden vuoksi kutsun tapaamisia silti vielä enkun tunneiksi - muutaman tapaamisen jälkeen ei vielä uskalla sanoa onko kyse molemminpuolisesta sydänystävyydestä.

Omat jutut ovat ihania, mutta ei kuitenkaan sillä että yhteisessä elämässä olisi jotain vikaa. Aloitimme viime viikolla swing-tanssikurssin ja kerta kaikkiaan rakastan sitä! On huumaavaa iskeä yksinkertaisia askeleita Elviksen ja muiden sankareiden tahtiin, pyörähtää yhteen suuntaan, horjahtaa toiseen, ja ottaa kiinni taas perusaskeleessa. Toisekseen tietty rakastan sitä, että minulla on joku joka haluaa lähteä kanssani kurssille, ja jopa pysyy minua paremmin tahdissa. Tanssimamme Six Count on helpotettu versio tunnetummasta lajikaveristaan Lindy Hopista, mutta sovimme jo opettelevamme senkin. Eipä tarvi sitten valssata häissä.

Nyt kun menee jo paremmin, uskaltaa myöntää että välillä on myös vaikeampaa. Ensimmäisinä viikkoina koti-ikävä purskahteli kyyneleiksi kesken kaiken astioita tiskatessa ja milloin missäkin, kaipuu tuntui isona möykkynä vatsan pohjassa. Ei voi sanoa, että tuosta ikävästä olisi jotenkin päässyt yli, mutta ehkä sitä pystyy nyt jo paremmin käsitellä. Tätäkin kirjoittaessani tirautin vain ihan vähäsen. Teitä kaikkia on kova ikävä.

Koitin tuoda talven, mutta kevät voitti silti

Takapiha viime viikolla

Viime viikolla talvi tulla tömähti sisään ovista ja ikkunoista. Lunta on tullut täällä tänä talvena muutaman kerran aikaisemminkin, välillä rajummin, välillä heikommin. Nyt talvi ryöpsähti päälle kuin ruokaan kaatunut kokonainen suolapurkki.

Takapiha tällä viikolla

Sankin lumisade alkoi viime viikon torstaina. Se taukosi välillä, alkoi uudestaan perjantaina. Silmämääräisesti lunta tuli yhteensä parikymmentä senttiä. Lauantai-iltana sade alkoi taas. Lunta tuli jo ensimmäisen neljän tunnin aikana toiset 20-25 cm ja viimeistään tässä vaiheessa maa vaipui kaaokseen. Pääkaupunkiin vievä moottoritie suljettiin sekä itä- että länsisuunnassa, suurin kansallinen jalkapallopeli peruttiin. Tiet, pihat, puistot, parkkipaikat, jalkakäytävät ovat kaikki samaa valkoista massaa: kuin kahlaisi pohkeisiin asti ulottuvassa raskaassa vaahdossa. Näin ihmisiä putsaamassa autojaan sateenvarjoilla ja pihaharjoilla, sillä lumivarusteita on harvalla. Päätimme valita taksin kotiin elokuvista, Ivan sanoi ennen autoon hyppäämistä toivovansa, että kuskillamme on talvirenkaat.

Valitettavasti lumikaluston puute pätee myös kaupungin viranomaisiin. Suomessa lunta tulee aina ja varmasti, ja raskaskalusto on sen mukaista. Katastrofia ei koskaan ehdi syntyä. Ljubljanassa lumiauroja on harvakseltaan - eihän lunta yleensä tule kuin muutaman kerran talvessa, ja usein ehtii sulaa pois ennen kertymistä kinoksiksi. Nyt lunta tuli ennätysmäisesti, eikä edes pääkaupungin suurimpia väyliä ehditty aurata ennen kuin niille jo kertyi uusi 10cm. Kotiportailla lunta odotti kymmeniä senttejä, kinoksissa yhdet ainokaiset, uuden lumen jo uuvuttamat jäljet. Oli parasta odotella kotona että kaaos menee ohitse.

Ihmiset sanovat, etteivät muista koskaan nähneensä tällaista talvea. Uutisissa kerrotaan Sloveniassa olleen yhtä paljon lunta viimeksi vuonna 1999. Vitsailen tutuille, että toin mukanani talven koska halusin oloni kotoisaksi.

Tällä viikolla aurinko kuitenkin alkoi paistaa. Herään aamuisin ja näen räystäistä tippuvat pisarat. Takapihan lumi hupenee silmissä ja lumen alta paljastuva ruoho alkaa tuoksua. Lasitettu terassimme lämpenee kuin kasvihuone konsanaan, ja roskat voi jo viedä ulos t-paitasillaan. Yhtäkkiä alkaa kevättää.

Lauantairakkautta

Jos edelliset tekstit ovat pyörineet juhlapäivien ympärillä, nyt on aika tasapainottaa saldoa arkikertomuksella. Tänään lauantaina on ihanan perinteinen vapaapäivä. Viikon työt on tehty, varsinaista ohjelmaa ei ole eikä edes kukaan (suomalaisen näkökulmasta supersosiaalisista) slovanialaisista kavereista ole tulossa käymään. Gradukin on edistynyt ja vaikka olen hieman omasta aikataulustani jäljessä, päätin kuitenkin ottaa viikonlopun levon kannalta.

Nyt asunto on siivottu, kylppärissä tuoksuu puhdas pyykki ja keittiöstä kuuluu ruoanlaiton ääniä. Lauantai on aina ollut minulle parhaimmillaan perheen kesken vietettynä, kun kaupasta on haettu tuoretta patonkia ja kotona on hoidettu rauhassa sellasia askareita, joihin ei viikon kiireissä ehdi paneutua. Tänään pääsin ensimmäistä kertaa lähelle sitä fiilistä uudessa kodissa. Onnellisuuteen ei tarvita ihmeitä.

Ps. Kuten kuvasta näkyy, kerrossänky on saanut väistyä uuden tulokkaan tieltä! Onnellisuus on myös hyviä yöunia.

Karnevaalin taikaa: Živijo Pust!

Suomessahan laskiaista värittää ennen kaikkea laskiaispullat ja mäenlasku. Todellisuudessa tällä pakanallisella, sittemmin kirkollisella juhlalla ei ollut alunperin mitään tekemistä lumisten kukkuloiden kanssa. Muistan jostain lukeneeni, että laskiainen on saanut nimensä paastoon laskeutumisesta: juhlasta alkaa pääsiäistä edeltävä paaston aika. Etelä-Euroopassa sama juhla tunnetaan nimellä karnevaali (carne vale = ilman lihaa).

Katolisessa Sloveniassa laskiaiskarnevaalilla on myös ennemmin pakanallinen kuin kirkollinen painotus. Karnevaalia vietetään talven poiskarkoittamiseksi. Juhlia järjestetään sekä isoissa kaupungeissa että pienissä kylissä, ja peruskaava on kaikissa sama: naamiaisasu sekä paljon ruokaa ja juomaa. Juhlien ajankohta vaihtelee paikkakunnittain: ensimmäisistä karnevaaleista uutisoitiin jo laskiaisviikonloppuna, viimeisistä laskiaistiistaina. Ja todella, kyläkohtaiset juhlat ovat niin suosittuja, että niistä ja niiden parhaista naamiaisasuista uutisoidaan televiossa.

Ivanin kotikylän Žirjen karnevaali järjestettiin laskiaistiistaina. Juhlan valmistelut olivat alkaneet jo edellisellä viikolla: kylän pojat sopivat yhdessä päivästä, juhlapaikasta ja -ajasta. Kylän keskusaukiolle (siihen ainoaan kohtaan, jossa kylän läpi kulkeva tie vähän levenee) vietiin kotitekoinen mainos: tervetuloa kaikki nuoret ja vanhat. Pojat askartelivat yhdessä myös perinteisen karnevaalimiehen, vanhaan pukuun täytetyn olkiukon, jolla oli jaloissaan hienot kengät ja päässään vanha olkihattu. Kylän perinteeseen kuuluu myös laittaa ukolle sopimattoman kokoinen sopimaton uloke. Tästä ymmärrätte lisää kun katsotte alla olevasta linkistä videon.

Juhlapäivänä kokoonnuimme kaikki samaiselle keskusaukiolle. Olimme valinneet Ivanin kanssa klassiset naamiaisasut, Ivan esiintyi uhkeana naisena ja minä laitapuolen miehenä. Paikalle kertyi pian myös muuta porukkaa ja melu alkoi kasvaa. Meksikolainen soitti haitaria, mies hellehatussa trumpettia, villimies yhtä kitaraa ja koiraperheen isä toista. Koiria oli todella koko pesue: yksi kylän perheistä oli hankkinut sekä vanhemmille että 12- ja 24-vuotiaille lapsille samanlaiset koira-asut. Näin sivuhuomiona sanottakoon, että oli uskomattoman hienoa, että perheen pojat mukisetta pukeutuivat yhtäläiseen asuun vanhempiensa kanssa.

Kun porukkaa oli koolla tarpeeksi, lähdimme soitto ja laulu seuranamme kiertämään taloja. Pysähdyimme ensimmäisen talon olohuoneessa, jonka musiikki ja yli kymmenhenkinen iloinen joukko täytti riemuisasti. Pöydällä oli tarjolla naposteltavaa ja kotitekoisia snapseja, ja musiikin lomassa jatkuvasti joku huusi "Živijo Pust", "Terve karnevaali". Pysähdys kesti kymmenen viisitoista minuuttia, jonka jälkeen siirryimme seuraavaan taloon ja sama kaava toistui. Talojen emännät tarjoilivat kiertäjille lihaa, leipää, juustoa, sekä viiniä tai muuta kotitekoista juomaa. Monessa talossa oli myös tarjolla perinteisiä slovenialaisia laskiaisherkkuja, aprikoosihillolla täytettyjä ja tomusokerilla päällystettyjä munkkeja. Soitto ja laulu jatkuivat taukoamatta, ja joukkomme kasvoi taloja kiertäessä pian yli 20 henkiseksi. Vierailimme useissa keittiöissä, olohuoneissa ja autotalleissa, sekä useissa taloissa myös erityisessä juhlahuoneessa, jolla ei useinkaan ole muuta tarkoitusta kuin toimia erinäisten juhlien tapahtumapaikkana. Tapana on myös, että talot antavat juhlaseurueelle jotain mukaanviemistä, kuten kananmunia, lihaa, mehua, viiniä tai rahaa. Toimeen osoitetut kylän pojat keräsivät saalista punottuihin koreihin, ja kävivät välillä tyhjäämässä niiden sisältöä viimeiseen juhlapaikkaan.

Juhlan luonteenseen kuuluu, että jokaisessa kylän talossa vieraillaan. Seurueemme kiersi yhteensä 27 kotia, ja keräsi muun muassa noin 50 makkaraa, yli 140 kananmunaa, 20 pulloa viiniä ja 340 euroa käteistä. Lopulta kyläläiset kokoontuivat viimeiseen taloon, joka oli sovittu pääjuhlapaikaksi. Karnevaalin järjestäneet pojat kokkasivat kerättyä ruokaa ja jakoivat sitä pitkien pöytien antimiksi. Pöydät notkuivat viiniä ja iloinen soitto ja juttelu jatkoi pitkälle yöhön.

Seuraavana päivänä pieni joukko kyläläisiä kokoontui vielä kerran yhteen ja poltti karnevaalimiehen tien laidassa.

Jos musiikki, naamiaisasut ja karnevaalimiehen uhraaminen eivät karkoittaneet talvea, niin ainakin sen teki kyläläisten uskomattoman lämmin yhteishenki. Sanaakaan ymmärtämättä jopa kylän vieras tunsi olonsa kotoiseksi riemuisassa karnevaalijoukossa.

Katso video oheisesta linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=AWuMAcAjecc 

France Prešeren

Tänään on kansallinen vapaapäivä. Juhlan aihe on se kuuluisa runoilija, jonka nimeä en tänne tullessani tiennyt. Otinpa siis asiakseni kysellä paikallisilta mitä he osaavat kertoa minulle tästä patsaaksikin ikuistetusta miehestä.

Runomiehen nimi oli France Prešeren. Hän syntyi vuonna 1800, mikä oli helpottava tieto nuorille slovenialaisille historian tunnilla - ainakin jotain jäisi mieleen. Runoilija eli vain 48 vuotiaaksi: tänään 8. helmikuuta juhlitaan, hämmentävää kyllä, hänen kuolin- eikä syntymäpäiväänsä. Mihin hän kuoli, ei varmistunut vielä eilisen illanvieton aikana. Kuulemma hänellä oli ongelmia maksansa kanssa - kuulemma runoilija oli tuntenut myös juhlimisen salat.

Prešerenin suurimpiin saavutuksiin kuuluu Slovenian kansallislaulun sanoittaminen. Laulun kirjoituksen aikaan Slovenia oli vielä osa Itävallan keisarikuntaa, ja kansallismielisen sanoituksen esittäminen Wienissä johti taistoon Itävallan palveluksessa työskentelevän maanmiehen kanssa. Sensuroijan nimi oli Miklošič, jonka tarkoittaa suutaria. Tekstinsä korjailusta suivaantuneena kynäilijä kirjoitti toisen tarinan. Siinä taiteilija maalaa taulun, jonka hän vie yleiselle paikalle nähtäväksi, torille, missä monet ihmiset kulkevat sen ohi ja voivat ihastella sitä. Paikalle saapuu kuitenkin kengäntekijä, joka huomauttaa, että maalaukseen maalatun  miehen kengät eivät näytä oikeilta. Niinpä taiteilija korjauttaa maalausta, ja vie sen sitten takaisin paikalleen. Kengäntekijä tulee takaisin, ja sanoo nyt, että kengät näyttävät hyviltä, mutta miehen pohkeissa on jotain vikaa. Runo loppuu kysymykseen, vain kenkiäkö kengäntekijä kritisoi.

Poliittisten tarinoidensa lisäksi Prešeren kirjoitti kuuleman mukaan myös hyvin vulgaareja runoja. Illanviettoomme osallistuneen nuoren opettajan mukaan näitä ei kuitenkaan kouluissa opeteta.

Yleinen asenne runoilijaa kohtaan on seurueessamme hyvä. Nuoret ihailevat Prešerenin rohkeaa asennetta olla kansallismielinen, ja joku sanoo, että tahtoisi tutustua tarkemmin hänen teksteihinsä. Ehkäpä jonain päivänä tutustuun häneen itsekin paremmin, ja kerron teille lisää vaikkapa siitä runosta, jossa mies kiroaa pyhimyksen.

Yksi viikate, kiitos

Uusi asunto. Aah mikä ihana valoisa olohuone, värikäs keittiö, aurinkoinen puutarha.... TRÖÖÖT. Ennen kuin mistään tästä päästään nauttimaan, pitää kaikki siivota. Ihan kaikki. Tiedän olevani vähän ylitunnollinen rätinkäyttäjä, mutta vasta kunnon jyystö saa kodin pinnat tuntumaan omalta. Siispä hihat heilumaan. Etenimme suurinpiirtein huone per päivä, pidimme välillä välipäivän elokuvateatterissa, ja puunasimme jonkun ylimääräisen päivän selkeästi aikanaan siirappionnettomuudesta ja huonosta liesituulettimesta kärsineessä keittiössä. Yhdeksäntenä päivänä siivooja lepäsi.

Nyt hohtaa puhtauttaan eteisen oranssit seinät, makuuhuoneen kerrossänky ja kaksi koulupöytää, olohuoneen tummanruskeat hyllyt ja välimerellisen värikäs iso keittiö. Pohjakaavaa selventääkseni voin kertoa, että pitkänmallisen eteisen päästä avautuu kolme ovea, yksi opiskelija-asuntomaiseen makuuhuoneeseen, toinen viihtyisään kylpyhuoneeseen ja kolmas olohuone-keittiöön. Jostain sisustajan oikusta pääväri oranssi toistuu eteisen lisäksi olohuoneen sohvassa, keittiön kaakeleissa ja jääkaapin oveen liimatuissa kukkakuvioissa.

Asunto on kaikesta kummallisuudestaan huolimatta ihana.

Enkä varmasti olisi tätä mieltä ellei tämä olisi ensimmäinen yhteinen kotimme.

Vielä on jäljellä terassin ja puutarhan siivous. Asunto sijaitsee kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, ja lasitetulta terassilta on pääsy omalle aidatulle pihamaalle. Piha on tosin vielä vallaton viidakko, jonka korkeimmat kasvustot olisivat varmasti mittaisiani ellei lumi olisi talven aikana painanut niitä kasaan. Suunnittelemme terassikauden avajaisia talkoohenkeen, isolla porukalla rikkaruohot taittunevat ja aidan nurkkaan kasatut roinat saataneen hävitettyä.

Tuparilahjaksi voisi tuoda vaikkapa viikatteen.

Olen kaivannut sinua, aurinkoni

Ensimmäinen aamumme uudessa kodissa oli valjennut ennen kuin itse heräsimme.

En tajunnut sitä vielä edes kun kahdeksan maissa lähdimme ulos, Ivan yliopistolle ja minä parin korttelin päähän pieneen leipomoon ostamaan aamiaista. Kerrostalon kivijalassa sijaitsevan leipomon tyttö ei puhunut englantia, joten ostin vitriiniä osoittelemalla jonkin pellavansiemenillä päällystetyn pitkon ja sämpylän, jonka päällä näytti olevan juustoa. Pitko osoittautui olevan hieman suolaista, pullamaista leipää. Nam. Paluumatkalla leipomosta poikkesin pieneen kahvila-baariin nappaamaan latten, kun kahvinkeitin oli vielä kaupassa. Kahvilan tyttö puhui jo englantia, mutta ei selvästikään pitänyt asiakkaista. Tito katseli meitä seinältä kun sain maitokahvini (bela kava) ja ihmettelin itsekseni kuulinko väärin kun yrmynaama sanoi hinnaksi yhden euron.

Kotiin kävellessäni kohti ymmärsin yhtäkkiä, etten ollut nähnyt näin valoista aamua kuukausiin. Vaikka taivas oli pilvessä, valo tuntui totta vie mukavalta. Kevät tulee täällä aikaisemmin, ja mieli kevenee sitä mukaa. Ekan päivän fiilis oli aika mukava (eikä ainoastaan siksi että pilvien takana nauroi aurinko).

Seuraava pysäkki

Ljubljana. Ensikertalaisella menee kieli solmuun yrittäessä lausua ääneen pienen pääkaupungin nimeä. Kaupunki, joka on kuuluisa muun muassa kukkulan päällä lepäävästä linnastaan ja kolmesta sillasta, jotka vieretysten ylittävät kaupungin läpi risteilevän Ljubljanica-joen. Kaupunki, jonka keskustaa vartioi kuuluisa kuollut runoilija, jonka nimeä en edes tiedä. Kaupunki, jossa Paolo Coelhon Veronica päätti kuolla muttei kuollutkaan. Kaupunki, jossa minulla on asunto, jossa on kerrossänky. Kaupunki, jossa odottaa seuraava uusi alku.

Uudet alut ovat ihania ja niin täynnä mahdollisuuksia, että sydän meinaa pakahtua. Ainut ikävä puoli niissä on, että niihin aina raahaa mukanaan oman vanhan itsensä hyvine ja huonoine puolineen. Niinpä juoksija minussa odottaa suuren Tivoli-puiston tutkimista, kieliharrastaja sloveenin alkeiskurssia ja herkuttelija jokirannan kahvilan unikonsiemenleivonnaisia. Ja vaikka tyttöystävä minussa odottaakin kerrossängyn vaihtamista parisänkyyn, kirotut levottomat jalat suunnittelevat jo matkoja Kroatian punamultaisiin rannikkokaupunkeihin ja itsenäisyysmaljan nostamista Prištinassa.

Ehkä tämä uusi alku sisältää kuitenkin myös jotain oikeasti uutta. Pysähdyn.

Jospa tällä kertaa näkisi todella missä on, sen sijaan että näkisi missä kaikkialla muualla voisi olla. Tämän ei tarvitse olla viimeinen pysäkki, mutta ainakin hetkeksi uskaltanee pysähtyä täysin ja nauttia.